Tunnistusmerkintä

Tunnistusmerkintä on pakollinen kaikille Suomessa syntyneille ja Suomen Kennelliittoon rekisteröidyille koirille. Suomen Kennelliittoon rekisteröity koirankasvattaja huolehtii pentujen tunnistusmerkinnästä jo ennen pentujen lähtöä kotiinsa. Monirotuisen pennun omistaja voi itse hankkia koiralleen tunnistusmerkinnän sekä rekisteröidä koiran Suomen Kennelliiton omistajarekisteriin.

Tunnistusmerkintä on jokaiselle koiralle yksilöllinen eli sen avulla voidaan todeta, mikä koira on kyseessä. Koiran kadotessa voidaan koiran omistaja löytää tunnistusmerkinnän avulla, jos omistaja on ilmoittanut omistajatietonsa Suomen Kennelliiton rekisteriin tai esimerkiksi Turvasiru-palveluun (maksullinen).

Tunnistusmerkintä voidaan tehdä joko tatuoimalla tai mikrosirulla. Matkustava koira tulee olla tunnistusmerkitty mikrosirulla. Tunnistusmerkintöjä voi tehdä eläinlääkärit ja Suomen Kennelliiton tunnistusmerkitsijät.


Lue lisää koiran tunnistusmerkinnästä Suomen Kennelliiton sivuilta http://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/tunnistusmerkinta sekä Eviran sivuilta mm. www.evira.fi