Oksentelu ja ripuli

Ripulia ja oksentelua esiintyy koirilla usein. Äkillisesti alkavan oksentelun tai ripulin syynä voi olla ylensyönti, hotkiminen, maha-suolistokanavan tulehdus (virukset, bakteerit, loiset), ruoka-aineyliherkkyys, huonolaatuinen ruoka tai huonolaatuinen vesi. Pennuilla useimmiten syynä on maha-suolistokanavan tulehdus, joka johtuu siitä, että pentu on syönyt esim. ulkona jotain sen ruuansulatukselle sopimatonta.

Useimmiten bakteereiden ja virusten aiheuttamat suolistovaivat ovat ohimeneviä ja paranevat itsekseen parissa päivässä.

Oksentelevan ja ripuloivan koiran kotihoito koiraa ei ole pakko paastottaa, vaan ruokaa voi antaa pieniä määriä kerralla. Ruuaksi annetaan hyvin sulavaa ruokaa, esimerkiksi keitettyä kanaa ja riisiä. Normaaliruokaan palataan noin viikossa. Koiraa ei tule pakottaa syömään. Juomisesta on pidettävä huoli. Oksenteleva/ripuloiva koira tarvitsee nestettä noin 60ml/kg vuorokaudessa. Pennulle nesteen- ja ravinnonsaanti on erityisen tärkeää. Oksentelevan pennun ravinnon- ja nesteensaannin turvaamisesta voit kysyä eläinlääkäriltä Jos oireet eivät kotihoidolla helpota parissa päivässä, on koira vietävä eläinlääkäriin. Lisäksi koira on vietävä eläinlääkäriin, jos sillä on kuumetta, se on vaisu tai se on kuivunut. Oksenteleva tai ripuloiva pieni pentu olisi hyvä viedä varsin aikaisessa vaiheessa eläinlääkäriin, sillä pennut kuivuvat hyvin nopeasti.

Dog-flower